keskiviikko 15. tammikuuta 2014

University of Sydney & Woolloomooloo

Kolmantena päivänä kävelin Sydneyn yliopistolle tarkastamaan, millaiset puitteet löytyy kengurumaan opiskelijoilta. Hyvältä näytti! Yliopiston vieressä on kaunis Victoria Park sekä maauimala, siellä kelpaisi käydä luentojen välillä virkistäytymässä. Vähän kävi mielessä, että jos jäisinkin tänne vaihto-oppilaaksi. ;) Opiskelijoita en päässyt näkemään, sillä paria päivää ennen joulua koko kampusalue oli tyhjillään ja opiskelijat ansaitulla kesälomalla. Hassua, että näillä on joulu kesällä.




Paikka, josta en tiennyt mitään, mutta jonne oli silti pakko päästä pelkän nimen perusteella, oli Woolloomooloo. Woolloomooloo sijaitsee aivan keskustan ja Royal Botanic Gardensien lähellä, mutta on tyyliltään erilainen verrattuna keskustan pilvenpiirtäjiin. Talot ovat matalia ja suloisen näköisiä, mutta myös huonokuntoisempia kuin keskustassa. Woolloomooloo on Lonely Planetin mukaan ennen ollut täysin työläisten asuttamaa, mutta kaupunginosa on nyt "nousussa". Ehkä jotain kertoo se, että Russell Crowen talo löytyy tuolta. (Oli muuten ruma ainakin ulkoapäin.)

 


Kun lähdin kävelemään takaisin hotellille päin, huomasin valtavien ihmismassojen kulkevan minua vastaan Botanic Gardens-puistoon. Olin ainoa, joka käveli poispäin puistosta. Ihmisillä oli mukana kylmälaukkuja ja retkituoleja ja ajattelin, että nyt täytyy jonkun ison tähden olla esiintymässä täällä, kun porukkaa oli niin paljon. No, hetken päästä kävi ilmi, että kaikki ihmiset olivat menossa laulamaan sinne joululauluja! Kyseessä oli perinteinen Christmas Carols at The Domain.

Festarit vai joululauluja?

1 kommentti:

  1. Onneks et jääny Ausseihin vaihtoon ku en pääsis kattomaan sua tarpeeks usein ;)

    VastaaPoista