maanantai 24. maaliskuuta 2014

Matkakertomus: Bulgaria, osa 2



Wikipedia kertoo, että Nessebar on antiikin ajalta periytyvä kaupunki, joka on valittu Unescon maailmanperintökohteiden luetteloon. Käytiin melkein joka ilta vanhassa kaupungissa syömässä ja kävelemässä. Kaupungissa on paljon erilaisia ravintoloita ja pieniä putiikkeja. Nessebarin vanha kaupunki on alue, johon mäkkäri ja Starbucks eivät ole vielä tunkeutuneet. Kojuista löytyi erilaisia käsitöitä, kuten pitsipöytäliinoja ja koruja. Muutama kiva vaatekauppakin oli, tiedättehän sellaiset kaupat ulkomailla, joissa ei ole sovituskoppia ja vaatteet on kokoa one size. Mutta silti ne on niin kivoja ja värikkäitä! Oltaisiin myös haluttu ostaa kotiin joku taulu, mutta jätettiin tällä kertaa väliin. Meillä alkaa kotona hyllyt ja seinät täyttymään erilaisista matkamuistoista, kun joka paikasta haluaisi jotain tuoda mukanaan. Sitten kun ollaan isoja ja rikkaita (varmasti ollaan!), niin omistetaan matkamuistoille oma kokonainen huone.




Yöelämä tuolla vanhassa kaupungissa vaikutti varsin rauhalliselta. Ulkoilmakuppiloita oli jonkin verran ja kävimme viimeisenä iltana drinkeillä. Yökerhoja ei meidän silmiimme osunut, joten biletystä kaipaavien kannattaa suunnata Nessebarista 10 kilometrin päähän Sunny Beachille. Käytiin vierailemassa sielläkin eräänä iltana ja tuli heti mieleen, että se paikka olisi ollut oikea taivas 18-vuotiaalle bilehile-Nasulle! Toki myös vähän vanhemmille bilettäjille. ;) Sunny Beachin keskusta on täynnä baareja sekä ravintoloita, myös ne Mäkkäri ja Subway löytyvät. Lisäksi on paljon kauppoja ja muuta aktiviteettia. Ei ainakaan tule tekemisestä puutetta. Ja  toki Sunny Beachilta löytyy myös rauhallisempia alueita, onhan kohde myös lapsiperheiden suosiossa. Sana "turistirysä" kuvailee Sunny Beachia melko hyvin. Kaikki eivät tuollaisista kohteista pidä, mutta itse ajattelen, että jos kohteesta löytyy aurinko, meri ja hyvää ruokaa, niin ei se loma voi kovin pieleen mennä. ;)







Ruoka oli perushyvää ja kohtuu edullista. Itse en ole mikään ruokamatkailija enkä kovin innokkaasti maistele eri maiden perinneruokia (äiti ja Mikko nauraa tälle vähättelylle). Mulle loma on aina hyvä tekosyy syödä viikko putkeen lemppariruokia, esimerkiksi spaghetti bolognesea, kiinalaista ruokaa ja pizzaa! Italiassa ja Kiinassa olen syönyt paikallisia ruokia kyllä oikein innokkaasti. :) Yhden ravintolasuosituksen voin kuitenkin antaa, käytiin nimittäin kahtena iltana syömässä ravintolassa nimeltä "Romantiko". Nimi houkutteli meidät paikalle ensimmäisen kerran, ja hyvä ruoka, huippuystävällinen palvelu ja kiva näköala varmistivat toisenkin visiitin.


Nomnomnom



Tää tyyppi veti keikkaa monta tuntia päivässä

Huomenna viimeiset kuvat Bulgariasta. Enää runsas kolme kuukautta ja on seuraavan rantaloman aika! Ristiriitaiset fiilikset, kun periaatteessa toivoo kesän tulevan nopeasti, mutta toisaalta ei halua vaihdon vielä loppuvan. Onneksi sää on ollut täällä ihanan keväinen - tänään tuli ihan hiki auringossa.

1 kommentti:

  1. Toi varjokuvaus oli kyl hauskaa :D Muutenki toi vanhakaupunki oli ihan huippu ja saatiin Napsulekin herkkuruokia ;)

    VastaaPoista