tiistai 11. maaliskuuta 2014

Tiibetinspanieli Nemo

Tänään on ollut aivan ihana päivä. Lämpötila kohosi auringossa 15 asteeseen ja Göteborgille tyypillinen tuulikin on pysynyt poissa. Villakangastakissa tuli läkähdyttävän kuuma, onneksi Mikko tulee ensi viikolla tänne ja tuo mun kevättakin ja converset. Saa vaihdossa viedä talvikamppeet Suomeen, ettei mun matkalaukku paina kesäkuussa 40 kiloa. :) Aamun ryhmätyötapaamisen jälkeen kiertelin puolitoista tuntia kaupungilla päämäärättömästi vain nauttien auringosta. Olenko jo sanonut, että tämä kaupunki on ihana? Huomaan ottavani samoista rakennuksista ja paikoista kuvia yhä uudestaan ja uudestaan, kun ne vieläkin jaksavat ihastuttaa. Nyt olen kahvilassa välipalalla, ei huvittaisi mennä kotiin jatkamaan kurssin lopputyön kirjoittamista.

Tänään haluan kuitenkin kirjoittaa jostain, mikä ei liity vaihtoon tai Ruotsiin mitenkään. Kun pehmopingviini Huggsy on esitelty täällä, niin olisi kai kohteliasta antaa palstatilaa myös toiselle tärkeälle eläinmaailman edustajalle. Tiibetinspanieliherra Nemo täyttää torstaina 13.3. yhdeksän vuotta ja asustaa vanhempieni luona.

Ajattelin koko lapsuuteni, että en voi saada lemmikkiä, koska äiti oli allerginen. Unelma omasta lemmikistä täytty kuitenkin 12-vuotiaana, kun sain hamsterin vuonna 2003. Carmen, kokonimeltään Carmen Carmabelle alias Karvapelle Snabba Snabbare Electra, oli pulleaposkinen syyrianhamsteri. Äiti ei aluksi kauheasti välittänyt hamsterin hiirimäisestä (äidin mukaan rottamaisesta..) olemuksesta, mutta alkoi pikkuhiljaa lämpeämään tälle suloiselle otukselle. Carmenin kuolema oli 14-vuotiaan Nasun siihen astisen elämän pahin koettelemus (kyllä, helpolla on päästy). Hautasin Carmenin kauniissa korurasiassa pihaamme syreenin (?) alle. Ei mennyt viikkoakaan, kun meillä alkoi remontti ja kaivinkoneet olivat kiskoneet tämän puun juuriltaan! Nyt tuo haudanryöstötapaus naurattaa, mutta sillon ei!

Järkytystä Carmenin kuolemasta lievensi perheeseemme muutamaa kuukautta aikaisemmin saapunut tiibetinspanielinpentu Nemo. Taas kerran äiti oli alkuun vähän vastahakoinen ("Se on sitten teidän (minun ja isäni) koira, minä en sitä hoida!"). Olimme hakeneet isän kanssa pennun kotiin kasvattajalta ja se nukkui niin suloisena omalla paikallaan, kun äiti tuli kotiin. "No onhan se ihan söpö." Kuten arvata saattaa, niin ei mennyt kauaakaan kun äiti leperteli hauvalle kuin omalle vauvalleen ja nykyään äiti on Nemon ehdoton lemppari ihminen.

Nemo valmiina veneilemään!
Nemo päikkäreillä poikaystävänsä Nasu Nelosen kanssa

Harmittaa kauheasti, kun mulla ei ole Nemosta pentukuvia täällä. No, uskotte varmaan, että se oli maailman suloisin. On edelleen. Pentukoirat keräävät kyllä aivan uskomattomasti huomiota, aina ulkona ollessa joku tuli pysäyttämään ja ihastelemaan toista. Kerran olin lenkillä Nemon kanssa syrjäisellä tiellä, kun takaani tuli auto. Autossa oli mies ratissa ja se hiljensi huomattavasti kohdallani, mutta jatkoi sitten eteenpäin - kunnes teki u-käännöksen. Siinä pamppaili hetken sydän tällä neidillä, kun auto pysähtyi kohdalleni ja mies tuli ulos autosta. Sitten: "Onko se tipsun pentu!!" :D

Kun Nemo tuli meille, mulla oli huoneessani parvisänky. En kuitenkaan halunnut, että pentu joutuu ensimmäisinä öinä nukkumaan ihan yksin, joten nostin patjan lattialle Nemon kopan viereen. Sitten olikin sydäntä särkevää kouluttaa pientä pentua, että sänkyyn ei saa tulla! Pikkuinen kipusi viereen pari kertaa yössä ja mielelläni olisin sen siinä kainalossa pitänyt, mutta aina piti reppana siirtää pois. Oivoi. Miksei ne voi aina pysyä pentuina? Tai tarkemmin sisäsiisteinä pentuina.. ;)

Eläinlääkäriin.fi - sivusto kuvailee tiibetinspanieleita muun muassa näin:
Tiibetinspanielin tyyppisiä pieniä koiria oletetaan kasvatetun Tiibetissä jo ennen ajanlaskun alkua. Niiden tehtävänä oli vartioida luostaria ja hälyttää haukulla tulijoista. Kuten monessa kulttuurissa, koirat toimivat myös ”elävinä kuumavesipulloina” viileinä öinä.


Tiibetinspanielin luonne on seurakoiralle ihanteellinen. Tyypillinen tiibetinspanieli on valpas, muttei turhan vilkas; lempeä ja ystävällinen oman perheen jäseniä kohtaan, mutta hieman pidättyväinen vieraitten seurassa. Hälyttävän vahtikoiran taustasta johtuen jotkut yksilöt saattavat olla herkkähaukkuisia. ->
"Tiibetinspanielin luonne on seurakoiralle ihanteellinen. Tyypillinen tiibetinspanieli on valpas, muttei turhan vilkas; lempeä ja ystävällinen oman perheen jäseniä kohtaan, mutta hieman pidättyväinen vieraitten seurassa. Hälyttävän vahtikoiran taustasta johtuen jotkut yksilöt saattavat olla herkkähaukkuisia."

Nemo ei ole kyllä pidättyväinen ketään kohtaan. Vaikka joku murtautuisi taloon keskellä yötä, niin se varmaan vain menisi iloisena häntä heiluen tervehtimään uutta tuttavuutta. Vilkas, muttei turhan vilkas-kohdan allekirjoitan kyllä täysin. Nemo leikkii tasan niin kauan kuin sitä itseään kiinnostaa. Sitten kun ei enää kiinnosta, niin ei auta mitkään lelujen heiluttelut. Heitä vaan - mutta haet sen sitten itse.

Tällaista purentaa ei näyttelyissä arvostettaisi, mutta meidän mielestä Nemolla on maailman kaunein hymy
Pesun jälkeen tuli vilu

Tiibetinspanielit ovat melko terve sekä helppohoitoinen rotu. Se sopeutuu yleensä helposti esimerkiksi kerrostaloon tai lapsiperheeseen ja sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Rotua on kuvattu myös "omanarvontuntoiseksi, itsevarmaksi ja itsepäiseksi". Jos sairauksia tai tapaturmia ei satu, niin tipsu elää reilusti yli 10 vuotiaaksi. Liikunnantarve on tiibetinspanieleilla myös vähäisempi kuin monilla muilla roduilla ja joskus Nemo lyökin pidemmillä lenkeillä jarrut pohjaan ja asettuu makoilemaan tienposkeen. Itsepäinen, jep. 

Parasta Nemolle on varmasti kesä, jolloin se saa elää monta viikkoa vapaana mökkisaaressamme. Toiseksi paras juttu on Oltermanni. Vaikka Nemo olisi nukkumassa toisessa  huoneessa, niin Oltermannia ei voi avata siltä salaa. Juustoviipaleet eivät kuitenkaan kelpaa sellaisinaan, vaan ne pitää rullata ja tarjoilla herralle sopivan kokoisina paloina.Omanarvontuntoinen, kyllä!

Nemo on maailman kiltein koira. Se rakastaa kaikkia ihmisiä, eikä ikinä ärise, vaikka joskus olisi syytäkin. Joskus, kun veljenpoika on vähän kovakouraisesti hellinyt Nemoa, niin se vain katsoo meitä vähän alistuneesti, että "voisiko joku ottaa ton pois mun kimpusta?". Nemo on myös vähän pelkuri. Tai aika paljonkin. Epäilystä herättävät milloin mitkäkin asiat, uudesta huonekalusta isoon vaatemöykkyyn tai pehmoleluun. Sitten se on kovin ylpeä itsestään, kun vihdoin monien yritysten jälkeen (aina välillä meidän jalkoihin perääntyen) uskaltaa käydä haistelemassa kohdettaan.




Välillä haaveilen omasta koirasta. Itseäni miellyttävät chihuahuat ja mopsit, mutta Mikon mielestä ensimmäiset ei edes käy koirista ja mopseissa puolestaan epäilyttää terveysongelmat. Ehkä tiibetinspanieli saattaa olla meidän rotumme sitten joskus. Tuskin vielä kuitenkaan seuraavaan kymmeneen vuoteen. :)

3 kommenttia:

  1. Voi ihana hauveli <3 Hirmu suloinen Nemo-koira!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Tuli ikävä kun katteli kuvia :)

      Poista
  2. Mäkään en oo nähny Nempparii ollenkaan :O Järkyttävää!

    VastaaPoista