tiistai 6. toukokuuta 2014

3/4 mennyt

Lauantaina tuli 3/4 vaihtoa täyteen, enää alle viisi viikkoa jäljellä! Samaan aikaan kivaa ja kamalaa. Aika menee koko ajan vain nopeampaa ja nopeampaa, Mikko tulee tänne taas 10 päivän päästä vaikka juurihan me nähtiin! Ei sillä, kiva että tuut. ;)

Valborgia juhlittiin viime viikolla ja meininki oli melko samanlaista kuin Suomessa, tosin joitain erojakin löytyi. Ylioppilaslakki ei ollut täällä niin yleinen asuste, mitä se Suomessa on. Tuntui myös, että valborg ei ole aivan  yhtä iso juttu täällä mitä vappu on Suomessa. Porukkaa oli kyllä paljon, mutta ei lähellekkään sellaista tungosta mikä ainakin Helsingissä vallitsee. Ruotsalaisen perinteen mukaan valborgina poltetaan noidat ja Slottsskogenin puistossa olikin illalla iso kokko. En kyllä osaisi kuvitella kokkoa keskelle Kaivaria, ei me suomalaiset kuitenkaan osattaisi käyttäytyä. ;)

Meidän vappuun kuului grillausta, viiniä, Chalmers-yliopiston vappukulkueen katsomista, pari Miley Cyrusta wrecking balleineen, skumppaa, sipsiä, vaahtokarkkeja, lämmittelyä kertakäyttögrillin lämmössä, puskapissaamista ja kaverinkaverinkaverin kotibileet. Ilahdutin kanssajuhlijoita näyttämällä puhelimestani supersöpön Boon kuvia. Oikein hyvä vappu siis. Vappupäivä menikin sitten sen pizzan kanssa hengitellen.

Chalmers cortegen

Koulu loppuu kolmen viikon päästä ja viimeisiä tehtäviä viedään. Huomenna on ruotsin kurssilla pieni debatti, jonka jälkeen jäljellä on enää tentti. Kurssin alussa asetetut oppimistavoitteet sujuvasta ulosannista ovat kyllä jääneet melko kaukaisiksi, mutta toki tuosta kurssista on jotain hyötyä ollut. Ruotsinruotsi on edelleen aika vaikeaa ymmärtää täysin, mutta suomenruotsi kuulostaa omaan korvaan tämän mongerruksen jälkeen todella selkeältä. Haastoin eilen itseni katsomaan YLE Areenan Meppigalleriasta kaikkien ruotsia puhuvien RKP:n edustajien haastattelut. Hyvin ymmärsin lähes kaiken, vaikka politiikkaa puhuivatkin.

Cross-cultural communications kurssilla meillä oli viikonloppuna paljon tuskaa ja ahdistusta herättänyt tehtävä. Meidän piti kirjoittaa itse kaksi puhetta kahdesta eri kulttuurista oppikirjamme pohjalta. Kulttuurit eivät olleet ihan mitä tahansa kulttuureita, vaan esimerkiksi Antiikin Kreikka, Muinainen Kiina, Mesopotamia, Australia Aborginaalit... Muutenkin tehtävän ohjeistus oli hieman heikko ja deadlinea jouduttiin siirtämään kahdesti, koska me opiskelijat ja vastuuopettaja itsekin oli niin kujalla. Koskaan en ole tehnyt esseetä niin viime minuuteille asti, deadline oli sunnuntai-iltana kello 23:59 ja taisin omani palauttaa silmät ristissä 23:40. En edes ollut täysin tyytyväinen tekeleeseeni, mutten yksinkertaisesti enää tuossa vaiheessa jaksanut alkaa viilaamaan (saati sitten oikolukemaan..). Onneksi arvosteluasteikko on edelleen se armollinen hylätty - hyväksytty - hyväksytty hyvin tiedoin, eli läpi pääsen varmasti.

Tänään oli sitten vuorossa noiden omien puheiden esittäminen. Opettaja oli edellisellä kerralla sanonut toivovansa kaikkien opettelevan puheensa ulkoa ja esittävän ne ilman muistiinpanoja. Mä siis tietenkin tottelevaisena tyttönä saavuin paikalle ilman muistiinpanoja vuorosanoja päässäni kelaillen - vain huomatakseni, että kaikki muut ovat tulostaneet puheensa. No ei siinä sinänsä mitään, puhe on aina parempi jos sitä ei lue suoraan paperista, mutta kyllä siinä omaa vuoroa odottaessa tuli mieleen, että mitäs sitten jos tulee aivan totaalinen blackout eikä ole mitään, mistä luntata? No ei onneksi tullut ja nyt on tuokin koitos takana päin. Tällä kurssilla on jäljellä enää muutama luento ja yksi tehtävä, sitten sekin on ohi!

Täällä on otettu säässä vähän takapakkia, nyt on luvattu pariksi päiväksi sateista ja +12. Toisaalta Suomessa on kuulemma tullut räntää ja luntakin, niin ei vissiin sovi valittaa. Tää vaan tuntuu vähän masentavalta, kun pääsi hetkeksi nauttimaan kunnon kesäkeleistä. Siksipä liitänkin tähän paljon piristäviä kuvia kukista, kyllä se kesä sieltä kohta tulee:





Viime viikolla postilaatikosta löytyi mieluinen yllätys, nimittäin kirje apurahan/stipendin/mikäonkaan myöntämisestä. Helmikuussa kuulin puskaradion kautta (kiitos L!), että ulkomaisten opiskelijoiden on mahdollista hakea stipendiä. Ainoat vaatimukset oli, että henkilö opiskelee Ruotsissa vähintään kolme kuukautta ja suunnittelee palaavansa kotimaahansa opintojen jälkeen. Nämä kriteerit nyt täyttävät lähes kaikki vaihtarit, joten stipendiä ei ihan hirveästi missään mainostettu. Oli onni, että kuulin siitä päivää ennen hakuajan päättymistä, tulee nimittäin ihan tarpeeseen tuo noin 280 euroa! Kyllä Ruotsi on mukava maa kun rahaa saa noin vain tekemättä mitään. :) En olekaan vielä käynyt lukemassa kuka tuo lahjoittaja Alex Adler on, täytyy käydä kurkkaamassa.

Sellaista höpinää tänään. Luxemburgista ja Brysselistä on vielä muutamat kuvat julkaisematta, jatketaan huomenna niillä! 

1 kommentti: