Låtsas som det regnar

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Kolmisen viikkoa jäljellä. Koulu on alkanut käydä vähiin ja vapaa-aikaa on tavallista enemmän. Tai no, kyllähän olisi se ruotsin tentti ja Suomessa odottava sosiaalipsykologian tentti, joihin pitäisi lukea, mutta... Kenelle muulle käy niin, että kun sitä vapaata aikaa kerrankin on, niin sitä sitten käyttää mitä kummallisimpiin asioihin. Ihan vaan, koska voi. Viime aikoina olen muun muassa:

- Kuunnellut tuntikaupalla Veronica Maggiota sekä Disney musiikkia ruotsiksi (tämähän voidaan laskea ruotsin opiskeluksi). Jos kaipaa vaihtelua ruotsin opiskeluun, niin Disney biisit ovat hyviä. Niissä kun lauletaan melko selkeällä standardisvenskalla.
- Opetellut ulkoa kaikki USA:n osavaltiot ja niiden sijainnin kartalla.
- Pelannut tätä peliä, jossa on tarkoituksena muistaa kaikkien valtioiden (196) nimet. Ensimmäisellä kerralla sain vain 102 (melkein koko Afrikka jäi tyhjäksi, noloa..), mutta nyt olen päässyt sen useamman kerran läpi. Varoitus, peli on koukuttava!
- Opetellut sijoittamaan kaikki Afrikan valtiot kartalle.
- Unelmoinut USA:n roadtripistä, matkasta New Yorkkiin, Balkanin matkasta, Karibian risteilystä ja muutamasta muusta reissusta.
- Valvonut ja nukkunut liian myöhään.
- Irtisanonut kämppäni täällä.
- Miettinyt, miten saan kaikki tavarani takaisin Suomeen.
- Kastunut Göteborgin kevätsateissa liian monta kertaa.
- Käynyt ennakkoäänestämässä Suomen konsulaatissa.
- Vuoroin ikävöinyt kotiin ja sitten taas panikoinut lähtöä. Tämä kaupunki näyttää aina vaan kauniimmalta, kun lähtö lähenee. Onneksi Suomessa on tiedossa kaikkea kivaa. Esimerkiksi kesäkuun lopussa Suomesta pois lähteminen taas pariksi viikoksi. :P

Pääsiäismunat alennuksessa. Vähän olisi tehnyt mieli tietää, mitä tuo jättimuna sisältää!

Oon mä siellä koulussakin käynyt, suunnilleen kerran viikossa. Kulttuurien välisen viestinnän kurssi on edelleen tosi mielenkiintoinen. Aiheet ovat mielenkiintoisia, mutta ei kurssi varmasti olisi yhtä mielenkiintoinen Suomessa suomalaisten kesken. Tuolla kurssilla ei ole kahta henkilöä enempää samasta maasta, joten eroja pääsee näkemään ihan käytännössä. Opettajatkin ovat kaikki eri kulttuureista, tällä viikolla meille piti yhteisluennon nainen Ukrainasta ja mies Venäjältä. Ei, emme käsitelleet Ukrainan tilannetta. Luulen, että jos sille tielle olisi lähdetty 15 eri maalaisen opiskelijan kanssa, niin luennon varsinainen aihe olisi unohtunut nopeasti.

Kesken luennon tiistaina palohälytin alkoi soida. Opettaja käski ottamaan rahat ja passin mukaan ja poistumaan rakennuksesta. No, kuten arvata saattaa niin kaikki pakkailivat läppärinsä, takkinsa ja muut tavarat mukaan. Koko rakennus poistui rauhallisesti ulos (sateeseen totta kai) ja kuten moni ajattelikin, niin kyseessä oli harjoitus. Ukrainalainen opettaja sanoi nähneensä tässäkin tilanteessa selkeitä eroja eri kulttuurien välillä. Täällä Ruotsissa, kuten Suomessakin, järjestetään paloharjoituksia kerran tai pari vuodessa ja kaikki ovat niihin tottuneet alakoulustä lähtien. Ihmisen eivät pelästy ja poistuminen tapahtuu hyvässä järjestyksessä. Tosin käskyä jättää tavaransa harva tottelee, kun ei ota hälytystä tosissaan. Ukrainassa kuulemma ei ole samanlaista tapaa järjestää paloharjoituksia, joten jos hälytys tulee, niin on luultavasti tosi kyseessä. Opettajan mukaan Ukrainassa ihmiset luultavasti poistuisivat juosten. Lisäksi opettaja kertoi oman kokemuksensa opiskeluajoiltaan, jolloin hän oli vaihdossa ja hän oli vielä Neuvostoliiton kansalainen. Hän asui solussa kolmen neuvostoliittolaisen sekä kahden saksalaisen kanssa. Keskellä yötä tuli palohälytys ja kaikki lähtivät kiireesti ulos. Ulkona kaksi saksalaista olivat ilman tavaroitaan, mutta he olivat pukeneet vaatetta päälle. Neuvostoliittolaiset olivat puolestaan lähes alasti, mutta jokaisella oli mukanaan passi. Opettaja käytti sanoja "If you lost your passport, you were done". Siellä uuden passin saaminen ei käynyt kovin helposti.

Noita ratikan ovia mulla ei tule ikävä. Tosta mustasta kahvasta siis otetaan kiinni ja vedetään, ovet aukeavat ulospäin. Ne painaa ja niitä on vaikea pitää auki, kun yrittää itse mennä sisään. Yök! Onneksi jokaisessa ratikassa on myös automaattisia ovia, yritän aina käyttäää niitä. First world problems...

Yksi toinen kurssin luennoitsijoista, ruotsalainen tällä kertaa, kertoi myös hauskan tarinan. Vuosittain järjestetään pohjoismaiden kesken konferenssi (en yhtään muista mikä...), joka pidetään vuorovuosin joko Norjassa, Ruotsissa, Suomessa tai Tanskassa. Tilaisuudessa on myös aina jostakin näistä maista pääpuhuja, joka pitää noin tunnin puheenvuoron. Opettaja oli järjestämässä konferenssia, kun se pidettiin Ruotsissa ja pääpuhuja oli tällä kertaa suomalainen. Ennen konferenssia järjestäjät saivat kuitenkin sähköpostia tanskalaisilta osallistujilta. Viestin sisältö oli suunnilleen se, että suomalaiselle puhujalle on sanottava, että hänen täytyy käyttää eleitä ja äänenpainoja, koska muuten kukaan ei jaksa häntä kuunnella kokonaista tuntia! Hahha, tanskalaisilla oli ollut huonoja kokemuksia suomalaisten kyvyistä pitää puheita. Opettaja sanoi, että tilanne oli vähän tukala heille, koska ei ole kovin kohteliasta ensin pyytää henkilöä pääpuhujaksi ja sen jälkeen vaatia tietynlaista tyyliä. Tarina ei kertonut, miten tilanne ratkesi. Opettaja myös tunnisti mut oitis suomalaiseksi, koska hymyilin kuulemma tarinalle eniten.

Tietysti Suomestakin löytyy hyviä puhujia eikä oman kokemukseni mukaan ero ruotsalaisiin ole kovinkaan suuri, mutta toki parannettavaa löytyisi. Esimerkiksi luennoilla oppiminen (ja ylipäätänsä hereillä pysyminen) on aina miljoonasti helpompaa, kun luennoitsija on hyvä. Eikä sitä tarvitse mitään showta pistää pystyyn. Äänenpainot, eleet, liikkuminen jne auttavat jo todella paljon.