tiistai 17. kesäkuuta 2014

Outogram

Toukokuun lopulla otin itseäni niskavilloista kiinni ja raahasin itseni taas hieman lähemmäksi ajan hermoa. Liityin siis Instagramiin. Siitä on jo yli vuosi kun suurin osa kavereista alkoi sitä käyttämään ja hehkuttamaan, mutta tuolloin instaa ei ollut edes saatavilla Windows phonelle. Muutama viikko sitten kuitenkin huomasin, että sovellus on saatavilla Lumiaankin ja pienen harkinnan jälkeen painoin lataa nappia. Pieni harkinta sen takia, että olin monesti sanonut, etten tarvitse lisää aikasyöppöjä elämääni - somessa tulee roikuttua ihan tarpeeksi muutenkin. Edellinen on aivan totta, mutta en pystynyt vastustamaan kiusausta. Lohdutan itseäni sillä, että en sentään vielä ole Twitterissä. Nyt olen pyörinyt instan ihmeellisessä maailmassa muutaman viikon ja kyllä - koukussa olen. Ei varmaan yllättänyt. Ajan menoa olen tosin yrittänyt vielä säädellä niin, etten ole alkanut seuraamaan kuin vasta muutamaa kymmentä kaveria ja tuttua.

Instagram on herättänyt ensimmäisinä viikkoina monenlaisia fiiliksiä ja ihmetyksen aiheita. Ensimmäiseen postaukseen tuntui hassulta laittaa hashtaggeja, siispä ensimmäisen postauksen viimeinen hashtag olikin #thisfeelsSTUPID. Nyt siihen alkaa jo tottua. Muuten tykkään kyllä instan ideasta ja myös niistä hashtageista (harmi vain, että niitä käytetään vähän kyseenalaisesti...). Ensituntuma on myös se, että instaan postataan sellaista, mitä Facebookkiin ei viitsisi laittaa. Itsekin olen tätä periaatetta noudattanut - Instagramiin olen postannut kahdeksan kertaa ja Facebookkiin vain kerran samassa ajassa. Kokonaisuudessaan tykkään instasta, enkä ole sieltä mihinkään lähdössä - MUTTA. Siellä on kyllä tullut vastaan niin outoja ilmiöitä, ettei tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä ihmiskunnan tilaa. Tässä muutama ihmetyksen aihe...


#hashtagit Hashtaggien idea on mahtava. Jos haluat selata muiden kuvia koirista, mansikoista, pilvistä, korkokengistä, uima-altaista tai Australiasta, niin näpyttele sana Instagramiin ja sieltä pamahtaa ruudulle miljoonia käyttäjien ottamia kuvia. Paitsi. Että. Ne pirun selfiet. Ihan oikeasti. Pistin itse hakuun #lasvegas odottaen mahtavia maisemakuvia neonvaloista ja pilvenpiirtäjistä. Vaan ei, lähes kaikki tulokset olivat kuvia ihmisten naamoista. Kokeilin piruuttani hakea #dog. Siellä onneksi suurin osa oli oikeasti haukkujen kuvia, mutta monenmonta selfietä mahtui myös joukkoon.

#selfiet Tämä selfie-ilmiö on tehnyt oman naaman kuvaamisesta useita kertoja päivässä hyväksyttyä. Onhan selfieitä ollut aina ii2:n ja Irc-gallerian ajoista lähtien ja löytyy niitä Facebookistakin, myös allekirjoittaneelta. Mutta se volyymi, millä niitä otetaan! Joka päivä - sama naama, sama kuvakulma, sama asento, sama ilme (duckface mielellään). No, ehkä pitäisi olla tyytyväinen siitä, että nuoret tykkäävät omista naamoistaan. Ei selfieissä sinänsä ole mitään vikaa - mutta siinä vaiheessa kun kuvia ei ole mistään muusta, niin pakko vähän ihmetellä. Tämän paasauksen jälkeen on hyvä sauma julkaista yksi selfie. Tattadaa, instaurani ensimmäinen #meitsie:


#like4like #follow4follow Tätä en pysty käsittämään. Miksi kukaan haluaisi "ostaa" tykkäyksiä ja seuraajia? Tuleeko tykkäyksestä hyvä mieli, kun tietää saaneensa sen palvelusta vastaan? Onko hienoa jos on 700 seuraajaa, joista 600:a ei oikeastaan edes kiinnosta kuvasi? Jos joku tuntematon tykkää kuvastasi, tykkääkö hän siitä siksi, että se on oikeasti hänen mielestään hieno, vai siksi, että toivoo sinun tulevan tekemään vastapalveluksen hänen profiiliinsa?

#shoulditakeitdown The Chainsmokersin #SELFIE-biisissä lauletaan: "I only got 10 likes in the last 5 minutes. Do you think I should take it down?". Luulin itse tämän on vaan läppää, mutta kaverit ovat kertoneet tällaista oikeasti tapahtuvan. Jotenkin surullista, että ihmisen päivä menee pilalle siitä, ettei saa tiettyä määrää tykkäyksiä. Tykkäykset on kivoja totta kai. Itsekin olen joskus nurissut poikaystävän statuksen saadessa enemmän tykkäyksiä kuin omani samasta aiheesta. Mutta jos julkaiset omasta mielestäsi hienon kuvan, eikä se saa yhtään tykkäystä, niin mitä sitten? Mun kuvat on kaikki aivan pirun siistejä.

#finnishgirl #swedishgirl #germangirl #italiangirl Kaverini vinkkasi, että jos kuvaan lisää hashtagin #finnishgirl, niin siihen tulee enemmän tykkäyksiä. Kokeilin - ja toimi. Tämän ovat tajunneet muutkin, mutta tykkäyksienhimossa juttu on viety vähän pidemmälle. Yhden henkilön kuvassa voi olla 20 eri kansallisuuden hashtagit. Plus klassiset #hot #hotgirls #girls... Mitä enemmän hashtaggeja, sitä enemmän mahdollisuuksia tykkäyksiin. Ei se haittaa, vaikka hashtagit eivät liittyisi kuvaan mitenkään, esimerkiksi kun pojat laittaa nuo edelliset tagit omiin selfieihinsä, koska tyttöjen kuvat ovat ilmeisesti kuumempaa kamaa. Mietin vain, että eikö näitä tyyppejä hävetä kun kaikki näkevät heidän kerjäävän tykkäyksiä näillä kikoilla?

#nofilter No filter-tagi sopii mun mielestä hyvin hienoihin maisemakuviin, joissa voisi luulla käytetyn filttereitä. Viesti on mielestäni, että katsokaa kuinka hieno kuva ilman filtteriä. Mutta ylläripylläri tämäkin tagi liitetään selfieihin - katsokaa kuinka hieno naama mulla on ilman filtteriä! Ilmeisesti tämänkin kikan pointti on saada enemmän tykkäyksiä - #nofilter on kuitenkin suosittu tagi...

Eipä muuta, Instagram on kiva. Toivottavasti en itse vuoden päästä jää kiinni samoista jutuista, eihän sitä tiedä.

#xoxo @nadvesu <-- Seuratkaa, tykätkää, rakastakaa!

EDIT 11.8.2014: Uusin outous, josta kuulin, on #instalike. Sovellus, jossa keräät kolikkoja tykkäämällä randomihmisten kuvista ja vastineeksi saat kymmeniä, jopa satoja tykkäyksiä omaan kuvaasi sovellusta käyttäviltä randomtyypeiltä. Hei nyt ihan oikeasti... jotain rajaa. :D

4 kommenttia:

  1. Loistavaa nainen! :D Oon ite miettiny jokaista noita kohtaa, että ei juma mihin tää maailma menee. Ja just toi tykkäys vai vastapalveluksen toive -episodi. Monta kertaa oon eka innostunu, etä hei joku vieras tykkäs ja sit alkanu miettiä et hmmmmm onko tässä koira haudattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä etten oo ainoa, joka näitä ihmettelee:D Oon kuullut jopa sellasen, että joku random alkoi seurata mun kaveria, mutta kun kaveri ei seurannut takasin niin parin päivän päästä se randomkin lopetti seuraamisen:D

      Poista
  2. Hahaha :D nyt oot kyllä osunu naulankantaan! Huippuhauskaa :D ♡: Jasmi

    VastaaPoista