perjantai 18. heinäkuuta 2014

Montenegro: Sveti Stefan



Viikon matkallemme osui yksi pilvisempi päivä, jolloin hyppäsimme pieneen paikallisbussiin ja ajoimme noin 8 kilometrin matkan Sveti Stefanille, "hotellisaarelle". Saapuessamme Montenegroon opas kertoi Sveti Stefanin olevan luultavasti Montenegron kuvatuin kohde, joten tottahan se piti nähdä. Itse myönnän olevani turistina kovasti nähtävyyksien perään ja yleensä nähtävyydet ovat nähtävyyksiä ihan syystä. Niin myös tällä kertaa.

Hotellisaari on nimensä mukaisesti hotellisaari. Oppaan mukaan se oli rikkaiden suosiossa 1960-luvulta 1980-luvulle, jonka jälkeen se pääsi hetkeksi rupsahtamaan. Nyt se on taas kunnostettu ja saarella toimii viiden tähden hotelli, jossa yksi yö kustantaa sellaisen mukavan pyöreän toimintatonnin. Montas yötä otettaisiin?





Saarelle ei päässyt tietenkään ilman hotellivarausta käymään, eikä ihmekkään. Olisi nimittäin tältä turrelta tullut ehkä riemupissat, jos vastaan olisi kävellyt yksi hotellin viime aikaisista vieraista, Penelope Cruz. (!!! Iiii !!! Be cool. Be cool. Iiiii !!!). Lisäksi opas kertoi, että tennistähti Djokovic oli varannut koko saaren omaan käyttöönsä heinäkuun ajalle. Tuolloin oli vielä kesäkuu ja opas sanoi, että toivottavasti serbialainen voittaa Wimbledonin, jotta on rahaa saaren vuokraan. Ja kyllähän se voitti. Ja Wikipedian mukaan meni tuolla saarella sitten naimisiin! Iiii.....



Iii...!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti