perjantai 15. elokuuta 2014

Kaksihaaraiset pois

Tein eilen jotain aika merkittävää, kävin nimittäin pitkästä aikaa kampaajalla. Viime kerrasta oli niin pitkä aika, ettei sitä ehkä kannata näin julkisesti edes paljastaa. Hiuksiani ei ole muutenkaan saksittu mitenkään tässä välillä, joten oli jo korkea aika. Muutama kaksi(neli)haarainen saattoi nimittäin löytyä.

En tiedä miksi sinne kampaajan penkkiin raahautuminen on niin vaikeaa. Pelkkä latvojen leikkaus ei vie kauaa aika, eikä se nyt niin paljoa maksakkaan. Pituutta lähti parikymmentä senttiä ja nyt näyttää hiukset taas terveiltä ja latvat paksummilta.

Leikkaus tuli todellakin tarpeeseen!
Muutenkin olen vähän huono hiusten kanssa. En osaa tehdä ranskanlettiä. En omista suoritusrautaa enkä kiharrinta. Suoristusrauta oli joskus lukiossa, mutta senkin annoin äidille. Mikko käyttää useammin lakkaa kuin minä. Ehdin asua pari vuotta omillani, ennen kuin Mikko pakotti mut ostamaan hiustenkuivaajan. En tiedä mitään mistään hiusöljyistä, hiusnaamioista tai lämpösuojista. Väriä tähän päähän ei ole laitettu useampaan vuoteen (yläasteella oli kyllä sekä violettia että paloauton punaista).

Ehkä mä joskus aikuisena opin nämäkin jutut. Ja lupaan tästä lähtien leikkauttaa latvani useammin! Viime viikolla otin myös pari pientä askelta hiusten hoitoon liittyen: ostin paljon hehkutetun Tangle Teezer harjan (toimii!) ja ensimmäistä kertaa elämässäni kuivashampoota (toimii myös!). Ehkä seuraavaksi rohkaistun ostamaan jonkinlaisen kihartimen.

PS: Aloitin tämän postauksen helmikuussa Ruotsissa. Ihan vain siksi, että oikeasti menisin kampaajalle. Nyt voin ylpeänä tämän vihdoin julkaista. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti