sunnuntai 31. elokuuta 2014

Treffeillä Kiasmassa


Kävimme poikaystävän kanssa pari viikkoa sitten pitkästä aikaa Kiasmassa. Alaikäisenä nykytaiteen museossa tuli käytyä useammin ilmaisen sisäänpääsyn ansioista. Viime käynnistä taitaakin siis olla vähintään se viisi vuotta - en nimittäin muista koskaan maksaneeni itseäni Kiasmaan sisään. Nyt kuitenkin ryhdistäydyttiin ja käynti oli kyllä joka euron arvoinen! Opiskelijalta kahdeksan euroa, normaalisti 10 euroa - tai aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina vapaa pääsy 16 - 20! Me aloitettiin kulttuuripläjäys vetämällä kahviossa napaamme ylihintaiset Sacher-kakut. Taiteesta nauttii huomattavasti enemmän täydellä vatsalla.

Itse tykkään nimenomaan nykytaiteesta, perinteinen maalaustaide ei oikein jaksa innostaa. Nykytaide on monesti hauskaa, hieman päätöntä ja parhaimmillaan saa ajattelemaan. Monissa teoksissa ei tunnu olevan mitään pointtia ja tulee se klassinen ajatus: "olisinhan mäkin voinut tehdä tollasen" - mutta etpäs vaan tehnyt. Varmasti jollekin toiselle ne yksiväriset taulutkin avautuvat eri tavalla kuin minulle.

"The wonderful world of abstraction"
Marimekko näyttelyä
Kanan luista tehty kattokruunu
Kiasma Hits-kokoelmanäyttely juhlistaa Kiasman 15-vuotis synttäreitä. Näyttely oli kepeä ja hauska, oma lempparini teoksista oli ehdottomasti tuo jättimäinen irtokarkeista tehty ruusu. Kimpassa-näyttely on toteutettu yhdessä Marimekon kanssa ja on varmasti tosi mielenkiintoinen vaatteista ja tekstiileistä kiinnostuneille (eli ei mulle niinkään, haha). Vaikuttavin näyttelyistä oli kuitenkin Alfredo Jaarin Kun runous ei riitä. Jotkut hakevat taiteelta ensi sijaisesti kepeyttä ja leikkimielisyyttä, mutta kyllä itselläni jää parhaiten mieleen sellaiset teokset, joissa on jokin sanoma. Jaarin teoksista sanomaa ei puuttunut, ja annankin varoituksen maailmantuskan eksponentiaalisesta kasvamisesta näyttelyä kiertäessä.. Aiheina oli muun muassa Chilen vallankaappaus ja Ruandan kansanmurha.

"Miljoona Suomen passia": Jos Suomessa olisi yhtä paljon maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään kuin muissa Euroopan maissa, olisi heitä noin miljoona. Jaarin kannanotto Suomen poikkeuksellisen tiukkaan maahanmuuttopolitiikkaan vuodelta 1995.

"From Time to Time": Media ylläpitää stereotypisia käsityksiä Afrikasta.


Kiasma Hits, Kimpassa ja Kun runous ei riitä - näyttelyt ovat vielä Kiasmassa ensi viikon sunnuntaihin 7.9. asti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti