Göteborgissa ei tullut pahemmin otettua kuvia - sää oli göteborgimaisen harmaa ja reissun fokus oli ihmisissä kaupunkikiertelyn sijaan. Lentokentällä ja koneessa olin aivan täpinöissäni. Keskipäivän lento oli puolityhjä enkä voinut olla ajattelematta, että miksei ihmiset halua mennä Göteborgiin!
Oudointa reissussa oli, että mikään ei tuntunut kovin oudolta. Nousin Korsvägenilla lentokenttäbussista ja lähdin kävelemään Olofshöjdia päin ja se tuntui niin normaalilta. Kävelin "kotia" kohti ja ohitseni meni bussi, josta minulle vilkuttivat kaksi vaihtokaveriani matkallaan keskustaan. Vilkutin takaisin. Ihan niin kuin minä tahansa viime kevään päivänä. Hassua. Toisaalta, olen ollut pois Ruotsista vasta alle puolivuotta, mikä ei ole kovin pitkä aika. Tosin ruotsin kieli on päässyt ruostumaan aika tavalla - kahvilatyöntekijä ei ymmärtänyt, kun yritin tilata teetä. :D
Tehtiin kaikkea tuttua. Syötiin lounasta lempikahvilassani, käytiin afterworkeilla ja keilaamassa (olin aivan surkea), ajelin ratikalla ja nautin tutuista kuulutuksista, kirosin Oloffin portaita, pidettiin kotibileet ja käytiin muutamassa pubissa, sunnuntaina vietettiin krapulainen brunssi ennen lähtöä. Lähikaupassa oli sama myyjä, Streetlife-baarissa sama baarimikko. Göteborg oli ihana ja sumuinen, ystävät olivat ihania. Ja aivan liian nopeasti viikonloppu oli ohi ja lähtö riipi sydäntä, vaikka kyyneliltä tällä kertaa vältyttiinkin. Onneksi pari ystävää tulee Göteborgista ja Kööpenhaminasta viettämään meidän kanssa uutta vuotta tänne Helsinkiin.
Pari päivää kotiutumisen jälkeen harkitsin ihan vakavissani lentojen ostamista taas Göteborgiin. Mieli tekisi, mutta toisaalta taidan säästää sen parisataa euroa muihin seikkailuihin. Ikävä laantuu muutamassa kuukaudessa, mutta ei ota parin päivän visiittiä kauempaa, niin se saattaa taas paisua isoksi möykyksi mieleen.
 |
| Mun entinen kotirappu |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti