keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Off to Zurich!

Kuva lennolta Varsovaan vuonna 2012. Noin kirkasta taivasta ei olekaan hetkeen näkynyt.
Huomenna aamulla on taas lähtö lentokentälle. Tämä pääsiäisloma tulee kyllä todella tarpeeseen. Suuntana on siis Sveitsi, jossa vietämme viisi päivää. Tavoistamme poiketen emme ole tehneet ajalle sen ihmeempiä suunnitelmia. Tämän reissun tarkoitus on oikeasti vaan relata ja viettää aikaa yhdessä. Säätiedotuskin lupailee Zurichiin aika ankeaa ilmaa (ei tosin ole mahdollista, että olisi ankeampaa kuin täällä on parina päivänä ollut), joten nähtävyyksien kierto ulkona saattaa jäädä melko vähälle.

Ainoa suunnitelma on päästä tekemään päiväretki Liechtensteiniin. Muuten aiomme keskittyä toisiimme, syömiseen, viinin juomiseen, lukemiseen ja köllimiseen. Toivottavasti ensi viikolla arkeen palaa akut täyteen ladannut minä, joka tahtoo välttämättä aloittaa gradun tekemisen tosissaan. Niin varmaan...

Nyt pakkaamaan, hyvää pääsiäistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti