maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kesä kiitää ohi


Apua. Heinäkuun viimeinen päivä on jo ensi viikolla. Kesä on rynnistänyt ohi totuttuun tapaan aivan järkyttävää vauhtia. Ja toisaalta tuntuu, ettei se ole (ainakaan säiden puolesta) vielä kunnolla alkanutkaan. Irlannin matkasta kirjoittelen varmaan vielä pitkälle syksyyn, sillä kesäisin tietokoneaika tuppaa vähenemään ihan itsestään.

Irlannista paluun jälkeen olen muun muassa palannut hyvillä mielin töihin, käynyt pariin otteeseen leffassa (leffasuositus sadepäivälle: Belierin perhe! Erilainen, hauska, koskettava), ihmetellyt tuhansia Gymestrada-tapahtumaan saapuneita turisteja Helsingissä, nähnyt tärkeitä ystäviä (joitakin yli vuoden tauon jälkeen), katsellut auringonlaskua Hietsussa, nauttinut maanantaina lounaaksi mojitoa ja kuohuviiniä, käynyt kampaajalla (viime kerrasta olikin kahdeksan kuukautta...) ja hieronnassa, nähnyt ensimmäistä kertaa stand-uppia livenä ja juhlinut rakkauden- ja nauruntäyteisiä kesähäitä ja reivannut täysillä juhlamekossa. Ainiin ja tänään istuin muutaman tunnin kirjastossa tekemässä gradua. Tämän kaiken listattuani täytyy vissiin todeta, ettei se kesä ole säistä kiinni.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti